Kohtuukuormittavan liikunnan vaikutukset vastustuskykyyn

 

Maltillinen ja johdonmukainen liikunta näyttäisi suojaavan vilustumisilta ja flunssilta. Säännöllisenllä ja kohtalaisella liikunnalla on havaittu yhteys vahvaan immuniteettiin. Esimerkiksi kuntourheilijoiden on huomattu saavan vähemmän vilustumisia. On todettu, että säännöllinen liikunta parantaa vastustuskyvyn kykyä torjua bakteeri- ja virusperäisiä infektioita. Liikunnan harrastaminen muun muassa auttaa huuhtomaan haitallisia mikrobeja kehosta keuhkotuuletuksen sekä lisääntyneen hikoilun ja virtsanerityksen kautta. Liikunnan vaikutuksesta vasta-aineet ja valkosolut kiertävät kehossa tavallista nopeammin, jolloin ne myös havaitsevat mikrobeja tehokkaammin. Parantunut verenkierto taas vapauttaa kehoon hormoneja, jotka varoittavat immuunijärjestelmän soluja kehoon tunkeutuvista vieraista bakteereista ja viruksista.

 

Myös liikunnasta aiheutuva tilapäinen lämmönnousu kehossa näyttäisi auttavan torjumaan bakteerikasvustoa. Tilapäinen lämmönnousu kehossa on tila, joka muistuttaa kehon kuumeilua, jonka aikana elimistö taistelee voimakkaimmin infektioita vastaan. Lisäksi liikunta vähentää stressiperäisten hormonien vapautumista. Liikunnan säännöllinen harrastaminen voi aiheuttaa huomattavaa hyötyä immuunijärjestelmään myös pitkällä aikavälillä. Harjoituksen päättyessä, immuunijärjestelmä palautuu normaaliksi muutaman tunnin kuluessa, mutta säännöllinen ja johdonmukainen liikunta tuntuu tekevän näistä muutoksista hieman pidempään kestäviä. Henkilöillä, jotka harrastavat säännöllistä liikuntaa vähintään kohtalaisella kuormituksella 45 minuutin ajan useimpina päivinä viikossa, on todettu 25-50 % vähemmän sairastelua kuin vain vähän liikuntaa harrastavilla henkilöillä.

 

Eniten liikuntaharrastuksen aloittamisesta hyötyvät ne henkilöt, jotka vaihtavat istuvan, niin kutsutun "sohvaperuna"- elämäntyylin aktiivisempaan, kohtuukuormittavaa liikuntaa sisältävään elämäntyyliin. Lisäksi säännöllinen, kohtuukuormittava liikunta näyttäisi parantavan influenssarokotteen tehoa ja sen myötä vastustuskykyä rokotettuja taudinaiheuttajia vastaan. Vastustuskyvyn kannalta liikuntaa tulisi harrastaa säännöllisesti, useita kertoja viikossa kohtuullisella kuormituksella. Toistuva, kohtuullinen liikunta voi koostua esimerkiksi pyöräilystä lasten kanssa muutamina kertoina viikossa, päivittäisistä 20-30 minuutin kävelylenkeistä, kuntosalilla käymisestä joka toinen päivä sekä säännöllisestä golf-harrastuksesta.